Kennel Wilsonias

Luonnetestituloksia/ Character-test results

Alla omien koirieni sekä joidenkin jalostukseen käyttämieni koirien tai niiden jälkeläisten luonnetesti tuloksia.

Luonnetestitulos ei ole absoluutinen totuus kyseisen koiran luonteesta, vaan se on kyseisten tuomareiden näkemys koiran soveltuvuudesta PALVELUSKOIRAKSI kyseisenä päivänä. Tulokseen vaikuttaa paitsi koiran perimä myös sen ikä ja kasvuympäristö. Lähinnä testin avulla pystytään erottamaan selvästi ""ääripäiden" yksilöt ja omistaja saa toivottavasti vinkkejä koiransa kouluttamiseen ja mahdollisesti oppii jotain koiransa käytöksestä lisää.

Koira saa pisteitä kahdeksasta eri osasuorituksesta  +3 ja -3 välillä, nin että +3 on toivotuin ja -3 epätoivotuin ominaisuus ( palveluskoiralla). Eli arvostelu ei ole lineaarinen,  esim. Kovuudessa  ihanne ei ole erittäin kova (-1) vaan kova (+3), samoin temperamentissa liiasta vilkkaudesta saa jo miinuspisteitä jne.  

Testin pistetyksessä eri osioille on myös annettu kertoimet sen mukaan, kuinka paljon ominaisuuden oletetaan johtuvan perimästä (suurempi kerroin) tai koiran ympäristöstä ( pienempi kerroin).

Testin kokonaispisteet eivät ole oleelliset,  vaan se millaiset pisteet koira saa eri osa-alueista.  Korkea/ matala loppupistemäärä ei myöskään yksiselitteisesti kerro koiran yhteiskuntakelpoisuudesta tai ihanuudesta kotikoirana omassa perheessä. 

Pinserit /Pinschers

Ceriinan Tanita, Ceriinan Dahlia, Harmony Star Aron Arming, Ceriinan Zsa Zsa, Ceriinan Kikero, Ceriinan Kastanja,  Ceriinan Navarro ja Lilla Enebys Harry. 

Ceriinan Tanita, luonnetesti 3.5.2003 Helsinki, tuomarit Stig Wahlroos ja Ari Riikonen, loppupisteet + 81

Toimntakyky  x 15             -1,Pieni

Terävyys  x 1                      +2, Suuri ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua

Puolustushalu  x 1             +1, Pieni

Taisteluhalu x 10               -1, Pieni

Hermorakenne x 35           +1,  Hieman rauhaton

Temperamentti  x 15         +2, Kohtuullisen vilkas

Kovuus  x 8                       +1, Hieman pehmeä

Luoksepäästävyys x 15     +2 Luoksepäästävä, hieman pidättyväinen

Laukauspelottomuus        +++ laukausvarma

Ceriinan Dahlia ( e. C. Tanita i. Lilla Enebys Qing Mickey Mouse) luonnetesti 22.8.04 Helsinki, tuomarit Hannu Pitkänen ja Carita Koskinen, loppupisteet  +153

Toimintakyky  x 15                +1, Kohtuullinen

Terävyys x 1                           +1, Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua

Puolustushalu  x 1                 -1, Haluton

Taisteluhalu x 10                   +2, Kohtuullinen

Hermorakenne x 35               +1, Hieman rauhaton

Temperamentti x 15              +2, Kohtuullisen vilkas

Kovuus  x 8                          +1, Hieman pehmeä

Luoksepäästävyys x 15        +3, Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin

Laukauspelottomuus           +++ laukausvarma

Harmony Star Aron Arming (Ceriinan K-pentueen isä), luonnetesti 26.8.06 Helsinki, tuomarit Bengt Söderholm ja Marja Malmisalo, loppupisteet -16

Toimintakyky  x 15           -1, Pieni

Terävyys x 1                      +1, Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua

Puolustushalu x 1              -1, Haluton

Taisteluhalu x 10               -1, Pieni

Hermorakenne  x 35          -1, Vähän hermostunut

Temperamentti  x 15          +1, Erittäin vilkas

Kovuus  x 8                        -2 , Pehmeä

Luoksepäästävyys  x 15     +3, Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin

Laukauspelottomuus         ++ laukauskokematon

Ceriinan Zsa Zsa (e. C. Tanita i. Cherpin Bob-Make My Day) luonnetesti 6.9.07, tuomarit Anne Juppi ja Marja Malmisalo, loppupisteet +171

Toimintakyky  x 15             +2, Hyvä

Terävyys x 1                       +1, Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua

Puolustushalu x 1              +1, Pieni

Taisteluhalu  x 10              -1, Pieni

Hermorakenne x 35           +1, Hieman rauhaton

Temperamentti x 15          +3, Vilkas

Kovuus  x 8                       +3, Kohtuullisen kova

Luoksepäästävyys x 15     +3, Hyväntahtoinen, luoksepäästävä,avoin

Laukauspelottomuus        +++ laukausvarma

Ceriinan Kastanja ( e. Ceriinan Tanita i. H.S. Aron Arming) luonnetesti 6.8.2011 Tuusula, tuomarit Jorma Lankinen ja Lea Yli-Suvanto, loppupisteet - 16

Toimntakyky  x 15             -2, Riittämätön

Terävyys  x 1                       +1, Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua

Puolustushalu x 1                -1, Haluton

Taisteluhalu  x 10                -2, Riittämätön

Hermorakenne  x 35             +1, Hieman rauhaton

Temperamentti  x 15            -1b, Hieman välinpitämätön

Kovuus    x 8                         -2, Pehmeä

Luoksepäästävyys x 15          +2b, Luoksepäästävä, hieman pidättyväinen

Laukauspelottomuus            ++   Laukauskokematon

 

Ceriinan Kikero ( e. C. Tanita, i. H.S. Aron Arming) luonnetesti 23.8.08 Helsinki, tuomarit Bengt Söderholm ja Tarja Matsuoi, loppupisteet +110

Tointakyky  x 15                   -1, Pieni

Terävyys  x 1                         +3, Kohtuullinen ilman jäljelle jäävä hyökkäyshalua

Puolustushalu  x 1                -1, Pieni

Taisteluhalu  x 10                 +2, Kohtuullinen

Hermorakenne  x 35             +1, Hieman rauhaton

Temperamentti  x 15            +1, Erittäin vilkas

Kovuus  x 8                          +1, Hieman pehmeä

Luoksepäästävyys x 15       +3, Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin

Laukauspelttomuus             +++ laukausvarma

Ceriinan Navarro (Ceriinan Siriuksen isä) luonnetesti 6.8.2011, tuomarit Jorma Lankinen ja Lea Yli-Suvanto, loppupisteet + 10

Toimintakyky x 15            -1, Pieni

Terävyys x 1                     +1, Pieni ilman jäljellä jäävää hyökkäyshalua

Puolustushalu  x 1            +1, Pieni

Taisteluhalu x  10             -1, Pieni

Hermorakenne  x 35          -1, Vähän hermostunut

Temperamentti x 15           +1, Erittäin vilkas

Kovuus x 8                         +1, Hieman pehmeä

Luoksepäästävyys x 15       +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä,  avoin

Laukauspelottomuus           ++ Laukauskokematon

 

Lilla Enebys Harry (Wilsonias B-pentueen isä), luonnetesti 27.8.2011 Kangasniemi, tuomarit Katri Leikola ja Wilhelmiina Virolainen, loppupisteet + 143

Toimintakyky    x 15             +1, Kohtuullinen

Terävyys      x 1                     +1, Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua

Puolustushalu  x 1               +3, Kohtuullinen, hillitty

Taisteluhalu    x 10              +2, Kohtuullinen

Hermorakenne  x 35             +1, Hieman rauhaton

Temperamentti   x 15            +1, Erittäin vilkas

Kovuus        x 8                    +3, Kohtuullisen kova

Luoksepäästävyys x 15        +2a, Luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen

Laukauspelottomuus           +++  Laukausvarma

Kääpiösnautserit/ Miniature Schnautzers

Wilsonias Akileija, Cemoliro's Blue Moon ja Beries Frosty Grant.

Wilsonias Akileija, luonnetesti 6.9.2009, tuomarit Tarja Matsuoi ja Lea Yli-Suvanto, loppupisteet + 144

Toimintakyky  x 15            +1, Kohtuullinen

Terävyys x 1                       +3, Kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua

Puolustushalu x 1               +3, Kohtuullinen, hillitty

Taisteluhalu x 10                -1, Pieni

Hermorakenne x 35            +1, Hieman rauhaton

Temperamentti x 15           +3, Vilkas

Kovuus x 8                         +1, Hieman pehmeä

Luoksepäästävyys x 15     +3, Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin

Laukauspelottomuus        +++ Laukausvarma

Cemoliro's Blue Moon (A-pentueen emä) luonnetesti 10.5.08, tuomarit Lea Haanpää ja Hannu Laitamäki, loppupisteet +123

Toimintakyky  x 15              +1, Kohtuullinen

Terävyys  x 1                        +1, Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua

Puolustushalu x 1                -1, Haluton

Taisteluhalu x 10                 -1, Pieni

Hermorakenne  x 35            +1, Hieman rauhaton

Temperamentti x 15             +2, Kohtuullisen vilkas

Kovuus  x 8                          +1, Hieman pehmeä

Luoksepäästävyys x 15        +3, Hyväntahtoinen , luoksepäästävä , avoin

Laukauspelottomuus           +++ laukausvarma

Beries Frosty Grant ( A-pentueen isä) luonnetesti 10.5.08, tuomarit Lea Haanpää ja Hannu Laitamäki, loppupisteet +95

Toimintakyky  x 15             -1, Pieni

Terävyys  x 1                      +1, Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua

Puolustushalu  x 1              +1, Pieni

Taisteluhalu  x 10              -1, Pieni

Hermorakenne x 35           +1, Hieman rauhaton

Temperamentti  x 15         +2, Kohtuullisen vilkas

Kovuus   x 8                      +1, Hieman pehmeä

Luoksepäästävyys x 15     +3, Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin

Laukauspelottomuus        +++ laukausvarma